Uskovaisiin kohdistuvat ennakkoluulot ja mielikuvat

[Barefootbandit]

Mitä ennakkoluuloja, stereotypioita ja oletuksia uskovaisiin ja uskonnollisiin ihmisiin kohdistetaan? Onko sinulla enemmän tai vähemmän voimakkaita käsityksiä uskovaisista? Onko elinympäristössäsi uskovaisia vai ei, ja onko sinulla ollut kohtaamisia, joissa niitä on särkynyt - tapasit lapsettoman lestadiolaisen tai narkomaanin hindun?
Uskovainen, onko sinuun kohdistunut jokin yllättäväkin oletus? Onko kenties jokin stereotypia, joka pitää kuin pitääkin paikkansa kohdallasi?

Tälläkin palstalla toisteltu syytös on, että uskovaiset ovat ahdasmielisiä muita kohtaan, aina käännyttämässä muita, tuputtamassa uskoaan. Minulla on kuitenkin yksikin ystävä, jonka kanssa emme ole koskaan puhuneet uskostani mitään. Hän on tietoinen siitä, koska on nähnyt muutoksen pukeutumisessani, ja nähnyt somekirjoituksiani, mutta aina kun tapaamme, on vaan tullut juteltua kaikesta muusta. Liioin minulle ei ole ongelma kavereiden päihteidenkäyttö, kuten heillekään ei ole minun absolutismi. Uskovaistenkin kavereiden kanssa riittää juttua kaikesta muustakin kuin uskonnosta. Kaikki kaverisuhteeni perustuvat molemminpuoliseen kiintymykseen, eivät kummankaan pyrkimykseen hyötyä toisesta jotain konkreettista.
Jos jotakuta ihan kohtuuttomasti häiritsee kadun kulmalla seisova jehovantodistaja, jonka lähestyminen on täysin vapaaehtoista, epäilen, että ongelma voisi olla pikemmin omassa itsetunnossa kuin siinä todistajassa.

Mitä nyt tulee siihen, että olenko ahdasmielinen ja luulenko, että vain minun uskonto on oikeassa, niin, no, jos minulla on se käsitys, että Pekka on töissä S-marketissa, voinko pitää ihan yhtä oikeana naapurin käsitystä, kun hän sanoo, ettei Pekka ole siellä töissä? En pidä ahdasmielisyytenä sitä itsessään, että omaa ylipäätään jonkin kuvan maailmasta.

Eniten korvaani särähtää se, kun uskovaisuudesta puhutaan usein jonain, mitä ollaan muiden ihmisten vuoksi. Se on rajusti ajateltu! Esim. muslimi on kuitenkin vain ihminen, jolla on oma vilpitön usko Armahtajaan - ei poikaystävän tai kenenkään muunkaan usko. Toivon, ettette heppoisin perustein syytä ketään tekopyhäksi, esittävän jotain, mitä hän ei ole.

Maallistuneessa maailmassa hämmästellään sitä, että vieläkö on ihmisiä, jotka tosissaan uskovat pyhiin kirjoihinsa: Marian tulleen raskaaksi neitseellisesti tai valaan nielaisseen Joonan (rauha hänelle) - uskomukset, jotka sekä muslimit että kristityt jakavat. Tämä onkin esimerkki siitä, miten paljon kriittistä ajattelua uskonto on minulta vaatinut: miten kyseenalaistaa ilmeisinä totuuksina pitämänsä asiat ja uskoa täysin epäuskovattaviksi kokemiinsa asioihin? Miten tarkastella kriittisesti ainoana oikeana pitämäänsä maailmankuvaa, kun ympäriltäkään ei oikein voi saada mitään vastakaikua niihin pyrkimyksiinsä - saati orastavaan kiinnostukseensa johonkin, mikä on kaikkien mielestä vain joko vanhoja, vertauskuvallisia tarinoita tai sulaa hulluutta?
Samalla uskonto on vaatinut jonkinlaista kykyä osata nauraa itselleen: miten olenkin ollut niin itsepäinen, että olen ottanut itsestäänselvyytenä senkin, ettei Jumalaa ole, koska minä en sellaista näe?

Yksi asia on sitten tietysti säännöt. Olen kuullut esim. lestadiolaisten sanovan, ettei heillä ole sääntöjä, on vain asioita, joita he eivät halua tehdä - me muslimit puhumme ihan säännöistä, ja uskomme, että ne ovat Jumalan asettamia, tarpeellisia ja perusteltuja. Yhteiskunnassa, kouluissa, työpaikoilla ja murtomaahiihtokerhossa on monenlaisia ihmisten asettamia sääntöjä, jotka eivät välttämättä aina ole edes niin järkeviä, mutta useinkaan emme edes huomaa niitä, ja samalla ihmiset luovat itse itselleen kirjoittamattomia sääntöjä - "en voi mennä töihin ilman meikkiä tai pukeutuneena niin kuin haluan", "en uskalla poistua kaupasta ostamatta mitään, ettei kukaan luule minun varastaneen". Eivätkö tämmöiset säännöt ole paljon ahdistavampia kuin mitkään uskonnon säännöt, jotka muistuttavat uskovaista hänelle kaikkein rakkaimmasta eli hänen Luojastaan!

Musliminaisiin voidaan liittää niin epäuskonnollisten kuin vaikka kristittyjen taholta mielikuvia aktiivisuudesta kotitaloushommissa, mutta käytännössä en ole nähnyt mitään viitteitä siitä, että keskuudessamme olisi sitä enempää kuin muidenkaan. Sekä musliminaisilla että -miehillä on sen alan taidoissa ja ahkeruudessa vaihtelua yhtä lailla kuin muullakin ihmiskunnalla.